torstai 22. kesäkuuta 2017

Kun läheinen kuolee ennen häitä

Suru on kova.
Aurinko paistaa pilvien takaa haudalle ja valaisee kukkien ketoa sen päällä. Tänään piti ukkostaa, mutta niin vain aurinko vain paistaa. 
Ukkosta ei näy, mutta suru ei katoa.

Tasan kaksi kuukautta ennen häitä se tapahtui. Kuukausi ennen sitä siihen yritettiin varautua. Mutta ei se kumminkaan auttanut, se oli isku vasten kasvoja.

Hääjutut siinä vähän jäivät. Kysymykset kuten, jaksanko, uskallanko, pystynkö pyörivät päässä. En ole koskaan itkenyt niin lujaa ja paljon.

Juttelin miehen kanssa, äidin kanssa, parhaimpien ystävien eli kaasojen kanssa. Tutkiskelin omia tuntemuksiani.
Päätimme kumminkin että pidämme häät suunnitellusti, mutta teemme juuri niin paljon tai vähän kun vain pystymme.

Suru ei hellitä, mutta muistot ovat silti kanssamme.

Läheisen kuolema häiden alla on saanut minut miettimään mikä onkaan itselleen tärkeää ja mikä ei.

Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen saa järjestää just sellaiset häät kun haluaa, juuri sellaisella budjetilla kun itsestä tuntuu hyvältä, eikä kellään muulla ole siihen sanomista. Siksi sellaisten asioiden kirjoittaminen kun "Alkoholi vai ei" tai "Lapsia juhliin vai ei" ovat jääneet ihan puolitiehen, kun ajatus katkeaa ajatukseen "Niin, kyllä jokainen saa ihan itse päättää".

Sama läheisen kuoleman kanssa. On täysin yhtä ok sekä siirtää häitä, että jatkaa suunnitteluita. On ihan ok lopettaa vaikka "ei HÄN olisi sitä halunut" tai jatkaa vaikka olisi yhä surullinen. Saa mennä juuri sillä tahdilla kun itsellä rahkeet riittävät.

Suru ei lopu ja hän haluaisi että jatkamme.
Kaipaan  sinua.

Alter Bridge - In loving memory

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti