lauantai 8. huhtikuuta 2017

Itse Kutsu ja sen teko, osa 2

 Kutsujen konkreettinen tekeminen aloitettiin edellisestä postauksessa mainittujen kukkakeppien puolittamisella. Käyttämissämme kukkakepeissä oli pituuden lisäksi hyvänä puolena myös se, että ne olivat halkaisijaltaan tasan 4mm, juuri sama kuin ostamiemme laatikoiden vetonuppien reikä. Saimme siis helposti keppien päihin nupit kiinni vain kiertämällä kepit reikiin, ilman liimoja.

 Hirmuinen kasa kutsukepukoita, niinkuin niitä kutsuin, valmistui muutaman iltaisen tv-katselutuokion aikana. 120 kepukkaa, jos tarkkoja ollaan. Teimme muutaman ylimääräisen varmuuden vuoksi

Tässä vaiheessa kutsujen teossa tuli pieni paussi. Nimittäin, halusimme maalata kutsukepukat mustiksi, mutta kylmän sään vuoksi spraymaalaus ei onnistunut ulkona. Jouduimme siksi keskeyttämään kepukoiden valmistuksen hetkeksi ja keskittyä kutsujen tulostamiseen.

Kerroinkin viime postauksessa meidän suuresta paperin metsästys ja tulostus operaatiosta. En silloin maininnutkaan miten huomasimme tulostuksen alkuvaiheessa, ettei tulostimme aina pitänytkään ohuen ohuesta, heppoisesta pariisinpaperista ja sen höppösistä reunoista.


Tähän onneksi ihan tuleva mieheni keksi niinkin nerokkaan ratkaisun kuin pienten, tavallisten tulostuspaperista leikatuiden suikaleiden teippaaminen pariisinpaperin päätyihin. Ja kiitos ihanalle sulhaselle, pääsimme jatkamaan tulostusta vain pienen Tallinkin laivan kannella tapahtuneen hermoraunion jälkeen (en ollut siis kotona kun tämä tapahtui)

Ja kun aurinkokin alkoi nousemaan taivaalle ja lämmittämään kunnolla, pääsimme mekin ulos jatkamaan kutsukepukoiden maalaamista. Teippasimme kepukat kiinni pieneen akryylimuovin palasiin ja spreijasimme ne kiiltävällä mustalla maalilla. Kepukoihin riitti nätisti pari kerrosta maalia.

Tämän jälkeen lähdimme leimaamaan monogrammi leimasimellamme kuvaa kutsun yläosaan. Kerron monogrammistamme hieman lisää seuraavassa postauksessa tarkemmin.

Halusimme leimatusta monogrammikuvasta hieman näyttävämmän, joten päätimme embossata sen.
Embossaus on leimasintekniikka, jossa leimasinmusteen pintaan sirotellaan embossaus- eli kohokuviointijauhe, joka kuumennetaan ja sulatetaan kuumailmapuhaltimella. Embossaukseen käy monet erilaiset musteet, mutta tässä päätimme käyttää embossaukseen tarkoitettua läpinäkyvää vesileimamustetta. Tällainen muste on tavallista mustetta tahmeampi, eikä väri kuulla jauheen läpi.

Embossauksen jälkeen avitimme hieman kutsun paperin rullausta ylimääräisellä kukkakepillä ja teippasimme tavallisella maalarinteipillä paperin kiinni keppiin.
Kiinnitimme kutsujen yläosaa, juuri ennen kiekurakuvion alkamista, palan 2-puolista liimateippiä ja rullasimme kutsun keppien ympärille. Kutsussa oli siis noin 5 cm ylimääräistä tyhjää paperia kummassakin päässä rullaamista varten.

Halusimme kiinnittää kutsun sinettivahalla kiinni. Leikkasimme vahasta pieniä paloja, jotka sulatimme metallisessa vahakauhassa kynttilän avulla. Kiersimme kutsun ympärille punaista nauhaa ja kaadoimme vahan nauhan päälle. Heti kaadon jälkeen, painoimme sinettileimasimen kiinni vahaan ja annoimme vahan jäähtyä.
Testatessamme vahaa etukäteen ja huomasimme pari asiaa, jotka oli hyvä ottaa huomioon. Nimittäin vaha oli niin rasvaista, että se jätti erittäin ruman läntin kutsuun, joka näkyi tummana myös tekstipuolelle. Onneksi tosiaan testasimme vahaa etukäteen, koska muuten kutsut olisivat lähteneet läntteineen kaikkineen. Tämän pelastimme leikkaamalla kutsupaperista pienen ympyränmallisen palan nauhan ja vahan alle. Näin vaha ei myöskään ole kiinni itse kutsussa, vaan nauhan ja sinetin saa halutessaan kutsusta pois rikkomatta sinettiä.
Toinen asia jonka huomasimme oli, että vahan kannattaa antaa jäähtyä hetken ennen kaatamista. Liian kuuma vaha juoksee joka paikkaan, eikä painetusta sinetistä tule nättiä. Näin vaha myös jäähtyy nopeammin.


Kutsut päätimme lähettää postitse laatikoissa. Tilasin eBaysta Saksasta lähetyslaatikoita, jotka olivat 30mm paksuja, eli ne menisivät kirjelähetyksenä. Myös painoa kutsuille ei tullut kun 100g verran, joten ne menivät postissa pienellä postimaksulla.
Tosin tässä tuli aiheeksi yksi mutka, joka sai minut hermostuneena hetkeksi sille mielelle, että antaa olla, karataan eikä pidetä juhlia.
Nimittäin, kun boksit sain viime vuoden puolella hyppysiini, en edes tarkastanut pitivätkö mitat paikkaansa. Ne eivät siis pitäneet. Laatikot olivat 32mm paksuja.
Tiedän, 2mm, eihän se varmasti mitään haittaa. Mutta haittoi se. Laatikot eivät menneet postiluukuista, kokeilimme.
Mutta morsiamen pienen hermoromahduksen jälkeen sulhanen pelasti taas päivän, otti veitsen esiin ja leikkasi laatikoista hieman reunoja pois.
Ja laatikot olivat oikean kokoiset!

Laatikkoon vähän valkoista silkkipaperi mukaan sekä tulostettu kartta morsiamen äidin pyynnöstä.

Nyt, toivottavasti, kutsut ovat löytäneet kaikki tiensä perille. Ja nyt vain odotellaan ihmisten ilmoittautumisia. Heti ensimmäisenä kutsujen postipäivänä saimmekin jo yhden ilmoittautumisen, enkä malta odottaa muiden saapumista.

6 kommenttia:

  1. Ei voi muuta sanoa kuin että vau! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos erittäin paljon :)! Kyllä se onneksi on itselläkin vauksi muuttui, kun kaikki vastoinkäymiset oli ohi <3

    VastaaPoista
  3. Uskomattoman hienot, ja minkä vaivan näitte kutsujen eteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaivaa kyllä, mutta kaikkien vastoinkäymistenkin jälkeen olen erittäin tyytyväinen, että lähdimme tähän prosessiin :)

      Poista
  4. Kun kutsu tuli niin ihailin sitä jo silloin. Tämän postauksen lukemisen jälkeen oli pakko hakea kutsu ja tutkia sitä vielä tarkemmin. Mielettömän työn teitte ja tulos oli kyllä vaivan arvoinen. Kaunein hääkutsu minkä olen koskaan saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla <3 :). Kyllähän vaivaa niissä oli, mutta niin meidän näköiset kutsut saatiin tehtyä, että itsellänikin jäi vain hyvä mieli :)!

      Poista